Pääkirjoitus

Haaveet oman seuran kehittämisestä voivat toteutua seuratoiminnan kehittämistuen avulla

Seuratoiminnan kehittämistuen haku on auki. Tukea kannattaa ehdottomasti hakea, sillä kuluneen vuoden aikana on jälleen onnistuttu kehittämään monen urheiluseuran toimintaa seuratuen avulla. Tästä kertoo myös LIKESin tuore raportti.

Tästä puhutaan

ESLUn koulutukset on suunnattu kaikenikäisten lasten liikuttajille

ESLU kouluttaa joka vuosi tuhansia henkilöitä. Esimerkiksi tähän mennessä vuonna 2015 ESLU on kouluttanut noin 3000 lasten ja nuorten ohjaajaa ja...

Tästä puhutaan

Nuorille ja aikuisille lisää harrastetoimintaa urheiluseuroihin

Liikkeen lisääminen on liikuntayhteisön yhteinen tavoite- ja tahtotila. Liikuskelua, liikuntaa ja urheilua halutaan lisää eri-ikäisille, eri...

Lukuja seuraelämästä

ESLUn koulutus on tuottanut hienoa tulosta

Osaamisen lisääminen on ESLUn päätulostavoite. Yksi osaamisen lisäämisen keinoista on koulutus, jota ESLU toteuttaa niin ohjaajille ja...

Mistä tuulee?

Tiedätkö, mistä vastaat hallituksen jäsenenä?

Kari Loimu on hyvän hallintotavan asiantuntija. Hänelle seuratyön vastuut ja velvollisuudet ovat tuttua asiaa. Loimu pääsi vastaamaan Etelätuuli-lehden perinteisiin "Mistä...

Onnistunut tapaus

Miten huomioida nuorten kilpaurheilijoiden vanhemmat seuratoiminnassa?

Taustajoukkojen tuki on erittäin tärkeää nuorille urheilijoille. Olarin...